maanantai 29. huhtikuuta 2013

Superviikolle jatkoa, nyt kaatui TPS

Rovaniemen Palloseuran menestyksekäs viikko sai jatkoa, kun napapiiriläiset voittivat täysin ansaitusti Turun Palloseuran maalein 1-0 (1-0). Katsomoon saapuneet 1486 katsojaa saivat nähdä värikkään ja tapahtumarikkaan ottelun, jossa ei säästelty kontakteja kummankaan joukkueen toimesta.
RoPS aloitti ottelun melko lailla tutulla kokoonpanolla, ainoastaan Nicholas Otaru puuttui pelivahvuudesta edellispelissä tulleiden kolhujen takia. Näin RoPS:n laitapeli oli Emenike Mbachun sekä Mika Lahtisen (kuvassa) harteilla. Ottelun RoPS aloitti tehokkaasti rakentaen hyviä paikkoja heti ensiminuuteista alkaen. Ottelun 6. peliminuutilla Kokko pääsi laukomaan, mutta ilman onnistumista. Kaksi minuuttia tästä ja RoPS siirtyi 1-0 johtoon. Victor Turcios lähetti hyvän pystysyötön Mika Lahtiselle. Tilanteessa TPS:n maalivahti Henrik Moisander tuli vastaan ulos maalivahdinalueeltaan, mutta Lahtinen oli ensimmäisenä pallossa ja hänen onnistui helposti kiertää Moisander ja viimeistellä ottelun ensimmäinen osuma tyhjään maaliin. Ottelun 12. peliminuutilla Lahtinen pääsi jälleen laukomaan, mutta hänen yrityksensä meni ohi maalin. Hetki tästä ja TPS uhitteli RoPS:n maalia. Kotijoukkueen maalissa pelannut Tomi Maanoja torjui kuitenkin varmasti vasempaa alanurkkaan kohti suuntautuneen vedon. 16. peliminuutilla ja TPS sai ottelun ensimmäisen kulmapotkunsa. Kulmatilanteesta vierailijat saivat puskun aikaan, mutta se meni selvästi yli RoPS:n maalin.   
Kun pelikello näytti 25. minuuttia, pääsi kärkkäästi kentällä liikkunut ja TPS:n puolustuksen varpaillaan pitänyt Emenike ampumaan, mutta Moisander maalillaan nappasi pallon varmasti haltuunsa. Minuutti tästä ja Kokko ja Moisander törmäsivät vaarallisen näköisesti toisiinsa rangaistusalueella. Tilanteessa Kokko jäi pitkäksi aikaa maahan ottamaan lukua, mutta pystyi kuitenkin jatkamaan täysipainoisesti peliä pienen huilin jälkeen. Seuraava kunnon tilanne syntyi kotijoukkueelle ottelun 37. minuutilla, kun Emenike pääsi laukomaan vaarallisesti Ataulla Guerran esityöstä. Tilanteesta ei kuitenkaan täysosumaa syntynyt. TPS sen sijaan sai hetki tämän jälkeen ottelun toisen kulmapotkunsa, mutta RoPS:n puolustus pystyi hoitamaan tilanteessa pallon pois omalta alueeltaan. Tämän jälkeen avausjakso ei enää vaarallisia tilanteita tarjonnut, joten tauolle poistuttiin kotijoukkueen 1-0 johdossa.
Toisen puoliajan TPS aloitti ensimmäistä terävämmin, kun RoPS taas pelasi oman pelikirjansa mukaan eli puolustaen tiiviisti ja nopeita vastahyökkäyksiä rakennellen. Ottelun 51. peliminuutilla nähtiin ottelun ehkä törkein taklaus, kun vieraiden Jarkko Hurme taklasi takaapäin Turciosta (kuvassa). Tilanteesta erittäin heikosti ottelun tuomaroinut Ville Nevalainen väläytti Hurmeelle keltaista korttia. Kolme minuuttia tästä ja Lahtinen pääsi jälleen hyvään vetopaikkaan, mutta Moisander maalillaan pystyi torjunmaan laukauksen. Esityön tekopaikkaan teki hyvin kentällä liikkunut ja palloa suojannut Kokko. Minuutti tästä ja vieraiden Mika Ääritalo pääsi laukomaan. Hänen noin 20 metristä lähtenyt laukauksensa meni kuitenkin yli maalin. Lähes heti tämän jälkeen Ääritalo vaihdettiin kentältä pois ja hänet Keskuskentän viheriöllä korvasi Mikko Hyyrynen. 60. pelimuutilla oli RoPS:n vuoro yrittää. Tällä kertaa Lahtinen pääsi oikealta keskittämään ja Kokko puskemaan, mutta pusku suuntautui kotijoukkueen kannattajien epäonneksi maalin ohi.
68. peliminuutilla vierailijat saivat kuin puolivahingossa vaarallisen tekopaikan, kun Dennis Okaru pääsi laukomaan noin kymmenestä metristä. Okarun laukaus osui kuitenkin vain maalirautoihin. Näin tilanne säilyi kotijoukkueen 1-0 johdossa. Heti tämän jälkeen kotijoukkueen Guerralle oli avautumassa hyvä laukaisupaikka, mutta aikailu tilanteessa johti pallonmenetykseen. Tässä vaiheessa RoPS näytti hieman keräävän happea, koska vastahyökkäyksiin lähtö kesti paikoin todella pitkään. Ottelun 72. peliminuutilla RoPS teki ensimmäisen vaihtonsa kun Ville Saxman korvasi kentällä paljon töitä tehneen Kokon.  Viitisen minuuttia tästä ja Guerralla laukoi 20 metristä, mutta jälleen ohi maalin. Samalla minuutilla TPS vaihtoi kentälle Duarte Tammilehdon, joka korvasi Juha Lähteen. 83. minuutilla RoPS teki toisen vaihtonsa, kun Mika-Matti Maisonvaara korvasi Ataulla Guerran. Ja aivan ottelun lopussa Emenike Mbachu siirtyi vaihtoon ja Antti Peura tuli pelaamaan vasemmalle laidalle. Ottelun lisäajalla RoPS pääsi niin nopeaan vastahyökkäykseen, että ottelun tuomarilla lensi käännöksessä pilli kädestään. Tilanteessa läpi ottelun puolustuslinjassa vahvasti pelannut Ndukaku Alison ja Ville Saxman pääsivät nokikkain TPS-vahti Moisanderin kanssa, mutta kuin ihmeen kaupalla he eivät saaneet tilanteesta maalia aikaan. Aivan ottelun viime sekunneilla TPS sai vielä vapaapotkun noin 20 metristä, mutta Duarte Tammilehdon vapaapotku suuntautui muuria kohti ja ottelun viimeinen tilanne kuivui näin kokoon. Tämän jälkeen ottelun epävarmasti tuomaroinut Ville Nevalainen vihelsi pelin päättyneeksi RoPS:n 1-0 (1-0) voittolukemiin.
Huomionarvoista ottelussa oli RoPS:n periksiantamaton puolustuspeli ja nopeat vastahyökkäykset, jotka tuottivat alati vaikeuksia vierailijoiden puolustukselle. Varsinkin Emenike tuntui juoksuttavan vastustajaa tilanteessa kuin tilanteessa ja hän rakensi nopeudellaan monta vaarallista tilannetta. Ongelmana hänellä oli monissa tilanteissa viimeisen syötön antaminen. RoPS:n puolustus pelasi niin ikään varmasti läpi ottelun ja varsinkin kokenut Tuomo Könönen pelasi selvästi alkukauden parhaan pelinsä. Könönen teki ottelun aikana lukuisia tärkeitä ja oikea-aikaisia katkoja ja avasi myös nopeasti peliä. Mika Lahtinen oli myös mies paikallaan laidalla ja tietenkin tehdyn maalin ansiosta. Ataulla Guerra aloitti hyvin, mutta hiipui toisella puoliajalla. Gurra tarvitsee otteisiinsa vielä lisää röhkeyttä sekä suoraviivaisuutta maalintekotilanteisiin. Pelin tärkein pelaaja RoPS:lle oli kuitenkin keskikentällä molempiin suuntiin raatanut ja monia katkoja tehnyt Victor Turcios, joka peli peliltä pelaa entistä vahvemmin RoPS:n vahvuudessa. Vieraista kentällä eniten näkyi eniten Petteri Pennanen. Muuten TPS:n pelinrakentelu ja yritykset kuivuivat toinen toisensa jälkeen kokoon. Siksi 1-0 tulosta voidaan pitää oikeutettuna, koska kotijoukkue RoPS oli kokonaisuudessaan askeleen vastustajaansa edellä läpi ottelun.
Palloseura -blogin ottelun vakuuttaja: Victor Turcios, maalisyöttö, lukuisia katkoja ja tinkimätöntä työtä koko 90-minuuttinen.
RoPS tiedotti ottelupäivänä tehneensä heinäkuun loppuun saakka voimassaolevan sopimuksen hyökkääjänä viihtyvän 30-vuotiaan Niklas Tarvajärven kanssa. Viime vuosina loukkaantumisista kärsineen Tarvajärven aiempia seuroja ovat olleet mm. Mypa, Heerenveen, De Graafschap, Vitesse, Xamax, Karlsruhe ja TPS. A-maajoukkueessa Tarvajärvi on esiintynyt neljä kertaa sekä alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa yhteensä 16 ottelussa. Tarvajärven sopimuksen myötä RoPS saa ennen kaikkea leveyttä hyökkäyskalustoonsa.
Teksti: M.N.