maanantai 17. kesäkuuta 2013

RoPS tasasi pisteet FC Lahden kanssa


Rovaniemen Palloseuran pitkä vieraspelien pisteetön korpivaellus päättyi sunnuntai-iltana Veikkausliigan 13. kierroksen ottelussa, kun rovaniemeläiset pelasivat maalittoman tasapelin Lahden Kisapuistossa 1220 katsojan edessä FC Lahtea vastaan. Otteluun teemalla ”oma maali pysyy puhtaana” lähtenyt virasjoukkue sai pelistä näin sen, mitä hakikin eli kauden ensimmäisen vieraspisteen. Kotijoukkue FC Lahden osalta tasapeli katkaisi tappiollisten pelien sarjan, mutta pitää joukkueen edelleen sarjan hännillä.

Vierasjoukkue RoPS lähti peliin maalillaan harjoituskaudella paljon peliaikaa saanut, mutta sen jälkeen Tomi Maanojan taakse jäänyt Oskari Forsman, joka pelasi viimeksi toukokuun cup-ottelussa FC Jazzia vastaan. Vaihdolla RoPS:n valmennus halusi antaa Maanojalle lepovuoron ja Forsmanille näyttöpaikan liigaympyröissä. Muita muutoksia avauskokoonpanossa olivat Ndukaku Alison paluu puolustuksen keskelle sekä Antti Peuran ja Mika Lahtisen paikat aloituksessa.

Ottelu alkoi tutusti eli kentällä nähtiin pirteästi aloittanut RoPS. Jo 2. peliminuutilla Ville Saxman pääsi laukomaan, mutta yritys meni ohi Juha Tuomen vartioiman maalin. Kolmisen minuuttia tästä ja Antti Okkonen pääsi laukomaan, mutta ilman tulosta. 12. peliminuutilla Okkonen pääsi ampumaan vapaapotkun noin 20 metristä, mutta Tuomi maalillaan onnistui torjumaan vasempaan alakulmaan suuntautuneen laukauksen. Kun peli oli edennyt jo 26. minuutille, laukoi vierailijoiden Mika Lahtinen terävästi, mutta Tuomi torsjui tämänkin yrityksen. Muutama minuutti tästä ja FC Lahti sai Vini Dantasin johdolla aikaan ensimmäisen laukauksensa, mutta hänen vetonsa suuntautui kauas maalista. 39. peliminuutilla Mikko Hauhia pääsi yrittämään hyvästä paikasta Forsmanin yllätystä, mutta vierailijoiden maalivahti hoiti tilanteen varmasti ja tilanne säilyi maalittomana. Tässä tilanteessa siirryttiin myös ottelun tauolle.


Toisella puoliajalla FC Lahti pääsi paremmin pelin mukaan RoPS:n keskittyessä tiiviiseen puolustamiseen ja nopeisiin vastahyökkäyksiin. Heti puoliajan alussa Mika Mäkitalo petasi Loorents Hertsille oivan paikan, mutta hänen yrityksensä meni aavistuksen ohi Forsmanin vartioiman maalin takakulman. 53. peliminuutilla RoPS joutui tekemään ensimmäisen vaihtonsa, koska muutaman viime pelin huilannut Alison (kuvassa) loukkaantui jälleen. Hänet kentällä korvasi alkukauden lähinnä farmijoukkue TP-47:ssä pelannut Jarkko Lahdenmäki. Kun peli oli edennyt 64. minuutilla, pääsi Nicholas Otaru hyvään paikkaan, mutta Tuomi maalillaan torjui Otarun sijoituksen. Kymmensisen minuuttia tästä ja sama mies pääsi puolittain läpi Saxmanin esityöstä. Otarun veto suuntautui kuitenkin ohi maalin ja tilanne säilyi näin maalittomana. Hetkeä aiemmin RoPS oli tehnyt toisen vaihtonsa, kun Niklas Tarvajärvi korvasi kentällä jälleen paljon töitä tehneen Mika Lahtisen. Tämän jälkeen vierasjoukkueelle tuli muutama hyvä laukaisupaikka, mutta pelaajien ruuti oli edelleen märkää. Kotijoukkueen Jonne Kemppiselle siunaantui niin ikään hyvä maalipaikka, mutta tämän tilanteen Faith Friday Obilor purki pelivälineen pois lähes oman maalinsa maaliviivalta. Vielä 81. peliminuutilla RoPS suoritti kolmannen vaihtonsa, kun kestovaihtomies Joonas Pennanen juoksi kentälle Otarun tilalle. Tämän jälkeen pelissä nähtiin vielä pari laukausta kummaltakin joukkueelta, mutta sekä Forsman että Tuomi maalillaan kestivät ja näin ottelu päättyi tasatulokseen 0-0 (0-0). 

Tasapelin myötä RoPS katkaisi tappiollisten vieraspelien sarjan ja sai kaivattua itseluottamusta jatkopeleihin. FC Lahti puolestaan katkaisi tappiokierteensä ja hankki ensimmäisen pisteensä uuden valmentajansa, Juha Malisen johdolla. Ottelussa laukaukset maalia kohti olivat tasan 5-5, mutta ohilaukaukset menivät RoPS:lle 9-5. Kulmat menivät puolestaan kotijoukkueelle 7-5 eli tilastojenkin valossa ottelu oli melko tasainen. RoPS:n onnistujia pelissä olivat mm. väkevästi puolustanut Faith Friday Obilor, kauden ensimmäisen Veikkausliigan ottelunsa pelannut Oskari Forsman sekä takuuvarmat Victor Turcios ja Antti Okkonen.

Seuraavan kerran joukkueet pelaavat jo tulevana keskiviikkona, jolloin RoPS kohtaa vieraissa Turun Palloseuran ja FC Lahti kotonaan ”jumbofinaalissa” JJK:n. Ottelu TPS-RoPS pelataan Veritas Stadionille klo 18:30 alkaen.

Teksti: M.N.