maanantai 21. lokakuuta 2013

Pelailua ja jäähyväisiä


Tuomo Könönen päätti pitkän
pääsarjatason pelaajauransa.
Rovaniemen Palloseuran liigakauden viimeinen kotiottelu vuosimallia 2013 ei jalkapallon saralla tarjonnut suurta näytöstä, mutta Tuomo Könösen ja Kari Virtasen viimeiset esiintymiset Rovaniemen keskuskentällä RoPS:n väreissä sen sijaan herkistivät monen mielen. Könösen pitkä ura pääsarjatasolla näki päätöksensä sunnuntain kamppailussa ja Virtanen puolestaan päättää valmentajapestinsä tulevaan vierasotteluun FF Jaroa vastaan. Itse ottelu päättyi vierailija MYPA:n maalin voittoon, jossa Sasha Anttilainen vastasi ottelun ainoasta täysosumasta. Sunnuntaina jo varsin arktisissa olosuhteissa pelattu ottelu keräsi lehtereille 1006 katsojaa.
 
RoPS lähti otteluun melko varamiehisenä ja monen mielestä joukkueen paras puristus jäikin voittoisaan Suomen Cupin finaaliin. Sen jälkeen joukkue ei ole otteluita pystynyt voittamaan ja näin sarjasijoitus on auttamatta valunut sarjan häntäpäähän. Viimeisen kierroksen ottelussa joukkue pelaa enää sijasta kymmenen, kun aiemmin kaudella tavoitteissa oli sijoittua kuuden joukkoon. Pienellä pelaajamateriaalilla operoivalle RoPS:lle tämä tavoite on ollut kuitenkin liian kova, koska liian moni aloituskokoonpanon pelaaja on ollut sairastuvalla kauden edetessä ja Aleksandr Kokon poissa ollessa kärkeen ei ole laittaa samantasoista maalintekijää.
 
Ottelun ensimmäinen puoliaika oli kotijoukkueen osalta melko heikkoa peliä ja maalitilanteilla tai täysosumilla ei päästy juhlimaan. Varsinkin RoPS:n otteet kentällä olivat aneemiset ja joukkue ei saanut rakennettua oikeastaan yhtään todellista maalipaikkaa. Vierailija MYPA rakensi Olajide Williamsin johdolla ottelun avauspuoliskon parhaat tilanteet ja joukkue sai peräti seitsemän kulmapotkua, mutta vierasjoukkueenkaan otteet kentällä eivät katsojien päätä huimanneet ja näin tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa. Toisella puoliajalla kentällä nähtiin pelaavampi RoPS ja jakson ensimmäinen kunnon tilanne siunaantuikin kotijoukkueen Mika Lahtiselle, mutta Ladan yritys ei tuottanut kaivattua osumaa. Tämän jälkeen kumpikin joukkue rakensi muutaman paikan, mutta ottelun avausmaalia saatiin odottaa aina 73. minuutilla saakka, jolloin Anttilainen onnistui alakulmaan suuntautuneella laukauksellaan ohittamaan RoPS:n maalissa pelanneen Oskari Forsmanin. Vasta MYPA:n kanssa jatkosopimuksen tehneen Anttilaisen osuma oli hänelle jo kauden seitsemäs Veikkausliigassa. Maaliin esityön rakensi Tommi Vesala. Lähes heti maalin jälkeen Emenike Mbachulla oli oiva tilaisuus tasoittaa peli, mutta MYPA:n puolustuksessa tällä kertaa topparin paikalla pelanneen Vesalan onnistui viime hetkillä putsata pallo väljemmille vesille. Pelin jo edettyä 75. minuutille teki RoPS ottelun ainoan vaihtonsa, kun Jarkko Lahdenmäki korvasi kentällä Antti Peuran. Ottelun lopussa RoPS yritti vielä saada aikaan tasoitusta, mutta mm. Ville Saxmanin, Emeniken ja Victor Turcioksen yritykset eivät tuottaneet tulosta. Näin lokakuinen kamppailu päättyi 0-1 (0-0) lukemiin, joiden ansiosta MYPA kamppailee sarjassa vielä jopa neljännestä sijasta. RoPS sen sijaan pelaa enää kunniasta, koska korkeammat sarjasijoitukset ovat joukkueelta jo karanneet.
 
RoPS pelaa kauden päättävän ottelunsa tulevana lauantaina, jolloin se kohtaa vieraskentällä FF Jaron. Kamppailu pelataan Pietarsaaren Keskuskentällä klo 14:00 alkaen.
 
Palloseura -blogin ottelun vakuuttaja: Tuomo Könönen -pitkän pelaajauran viimeinen ottelu  oli Tumelta perusvarmaa peliä tuttua MYPA:a vastaan.
 
Teksti ja kuva: M.N.