perjantai 18. heinäkuuta 2014

RoPS palasi eurokentille tasapelin myötä

RoPS:n pelaajat olivat ottelussa hyvällä taisteluasenteella.
Rovaniemen Palloseura kohtasi torstai-iltana Eurooppa-liigan 2. karsintakierroksen kotiottelussaan Oulun Raatin Stadionilla kreikkalaisen Asteras Tripoliksen 3424 katsojan edessä. Salamalähdön toppari Jarkko Lahdenmäen maalilla otteluun saanut RoPS pelasi lopulta tasan 1-1 (1-1) ja säilytti näin mahdollisuudet jatkoon, vaikka se ainakin yhtä vierasmaalia tuleekin vaatimaan. 

Japi onnistui
heti ottelun alussa.
RoPS lähti peliin tutulla aloituskokoonpanolla ja sai peliin parhaan mahdollisen alun. Kun ottelu oli edennyt vasta toiselle peliminuutille, sai RoPS vapaapotkun kentän vasemmalta puolelta, kun kreikkalaisten pelaaja rikkoi nopeaan nousuun lähtenyttä Nicholas Otarua. Vapaapotkussa pallon taakse asteli joukkueen kapteeni Antti Okkonen, jonka tarkka kierteinen potku löysi vapaana olleen Lahdenmäen (kuvassa), joka puski pallon tyylikkäästi maalin takanurkkaan. Näin tilanne oli RoPS-fanien kannalta riemastuttavasti 1-0. Maalin jälkeen vierailija Asteras Tripolis alkoi pääsemään paremmin peliin mukaan ja tasoitusmaali näkikin päivänvalon jo ottelun 10. peliminuutilla. Tällöin vierailijat saivat kentän oikealta puolelta vapaapotkun, lähes samalta etäisyydeltä kuin RoPS avausmaalissaan. Martin Rollen vapaapotku löysi merkkausvirheen ansiosta maalin edessä täysin vapaana olleen toppari Khalifa Sankaren, jolla oli helppo työ puskea pallo ohi RoPS-vahti Saku-Pekka Sahlgrenin. Näin tilanne tasoittui lukemiin 1-1. Tasoitusmaalin jälkeen peli oli aika seesteistä ja tilanteilla ei herkutelti. RoPS sai jobinpostia ottelun 23. minuutilla, kun Aleksandr Kokko joutui jättämään kentän nivusvaivan johdosta. Hänet kentällä korvasi viime aikoina erittäin vähälle peliajalle jäänyt Mika Lahtinen. Ensimmäisen jakson loppupuolisko eteni vierasjoukkueen tahdissa, kun taas RoPS:n hyökkäykset tyrehtyivät melko nopeasti. Kumpikaan joukkue ei pystynyt rakentamaan enää huippuvaarallisia tilanteita ja näin tauolle mentiin 1-1 tasatilanteessa.

Antti Okkonen johti
joukkojaan omalla
esimerkillä.
Toinen jakso alkoi RoPS:n osalta terävästi. RoPS sai heti alkuun kulmapotkun, jota antamaan meni kapteeni Okkonen (kuvassa). Hänen kulmansa tavoitti jälleen Lahdenmäen, mutta tällä kertaa kemijärveläislähtöisen topparin pusku suuntautui yli maalin. Tämän jälkeenkin RoPS pelasi pirteästi vieraiden hakiessa vielä parasta peliään. 52. peliminuutilla vieraiden Anastasios Bakasetas laukoi kuitenkin vain niukasti oikealta maalin ohi. Tunnin kohdalla peli oli taas kääntynyt Asteras Tripoliksen komentoon, mutta kotijoukkue sinnitteli pelissä mukana. Loppupuolella ottelua RoPS sai rakennettua muutaman tilanteen, mutta esimerkiksi 80. peliminuutilla Otarun ruuti oli hänen laukauksessaan yhtä märkää kuin pelialusta pelin lopussa tulleen sadekuuron jäljiltä. Ja aivan loppuminuuteilla vieraiden Jeronimo Barrales sai pallon RoPS-maalin ylärimaan saakka, mutta kotikannattajien onneksi toiselta takaiskulta vältyttiin. RoPS teki lopussa vielä loput vaihtonsa, kun ensin 88. peliminuutilla Jani Virtanen korvasi kentäållä Otarun ja lisäajan viimeisellä minuutilla tämän kauden lähes koirankopissa istunut Emenike Mbachu juoksi viheriölle Nyassin tilalle. Kohta tämän jälkeen ottelun erotuomari Milenko Vukadinovic vihelsi kuitenkin pelin päättyneeksi. Näin karsinnan toiseen osaotteluun lähdetään mielenkiintoisista 1-1 tasalukemista. Ensi viikon pelissä RoPS:n tulee pelata entistä rohkeammin ja iskettävä kiinni vasta tulevaan kauteen valmistautuviin kreikkalaisjoukkueen pelaajiin heti alusta alkaen. Myös puolustuspelin tulee tässä pelissä onnistua vielä ensimmäistä ottelua paremmin ja tähän joukkueella on Faith Friday Obilorin esimerkkiä noudattaen mahdollisuus. Näin RoPS:n unelma jatkoon menosta on mahdollista, tosin se vaatii täydellistä onnistumista ja maalintekoa todennäköisesti erittäin helteisissä peliolosuhteissa.

Seuraavan kerran RoPS pelaa jo tulevana sunnuntaina, jolloin se kohtaa vieraissa IFK Mariehamnin. Tähän otteluun napapiiriläiset saattavat lähteä osin reservimiehityksellä, jotta ykkösmiehistön paljon kuormitetut pelaajat saavat lepoa ennen ensi viikon vieraspeliä Kreikassa.

Palloseura -blogin ottelun vakuuttaja: Antti Okkonen, joukkueen kapteeni pelasi vahvasti läpi ottelun ja hänen vapaapotkunsa ja kulmansa olivat alati vaarallisia. 

Teksti ja kuvat: M.N.