sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Kausi ottelua vaille paketissa

Roiha osui RoPS:lle.
Rovaniemen Palloseuran vuoristoratamainen kausi sai kotiotteluiden osalta viimeisen silauksen, kun RoPS hävisi kotonaan mitalin jo varmistaneelle seinäjokelaiselle SJK:lle maalein 1-2 (1-2). Ottelun kaikki maalit syntyivät jo ensimmäisellä puoliajalla paikalle saapuneiden 1104 katsojan harmiksi. Kauden viimeisen ottelun Palloseura pelaa 26.10., jolloin se kohtaa vieraskentällä Veikkausliigan tämän kauden mestarin eli HJK:n. Näin ollen on mitä todennäköisempää, että RoPS:n kauden pistesaldoksi liigassa jää 35 pistettä ja sen tuoma 10. sija. Näin RoPS tullee saavuttamaan huikean yhden pisteen ja yhden sijan parannuksen Kari Virtasen kaudella 2013 luotsaamaan Suomen Cupin voittaneeseen joukkueeseen verrattuna.

Lauantaipäivän otteluun RoPS lähti melko tutulla kokoonpanolla, ainoastaan Patrick Bantamoi maalissa ja Simo Roiha kärjessä olivat poikkeuksia ns. ykkösnyrkkiin. Roiha aloitti kärjessä sen takia, että Aleksandr Kokko on jälleen kerran telakalla loukkaantumisen takia. Myös vierailija SJK tuli peliin vahvalla kokoonpanolla ja täysi pistepotti mielessään. Ottelu eteni tasaisissa merkeissä lähes puoli tuntia, mutta 28. peliminuutilla SJK:n Akseli Pelvas pääsi sijoittamaan pallon ohi Bantamoin. Sama mies oli asialla myös reilut kymmenen minuuttia myöhemmin, jolloin Pelvas ohitti sierraleonelaisen pilkulta. RoPS tuli peliin mukaan vielä ensimmäisen 45-minuuttisen viime hetkillä, kun Simo Roiha kavensi puoliaikatilanteeksi 1-2.

Toisen puoliajan aluksi RoPS vaihtoi maalille Saku-Pekka Sahlgrenin, joka tuli kentälle loukkaantuneen Bantamoin tilalle. Myöhemmin 77. peliminuutilla syksyllä hieman hyytynyt Jamal Gay tuli vaihtoon, kun Juuso Majava kirmasi hänen tilalleen keskuskentän viheriölle. Toisella jaksolla ei kuitenkaan enää lisämaaleja kummaltakaan joukkueelta nähty ja näin kaikki kolme sarjapistettä matkasivat Seinäjoelle 1-2 (1-2) lukemien siivittäminä.

Kokonaisuudessan peli oli tuttua RoPS:aa eli kotijoukkue pystyi pitämään palloa, mutta pelikirja ja osaaminen loppuivat viimeistään vastustajan rangaistusalueen rajalla. SJK sen sijaan hyödynsi maalipaikkansa ja lähtee voiton siivittämänä  viimeiselle liigakierrokselle sarjakakkosena pisteen edellä FC Lahtea. RoPS puolestaan pelaa kauden viimeisen Veikkausliigaottelunsa tulevana sunnuntaina (26.10.), jolloin se kohtaa HJK:n Töölön jalkapallostadionilla. Tässä ottelussa RoPS:n käskyttäjä Juha Malisen luulisi lopettavan maalivahtikokeilut/sekoilut ja laittavan Sahlgrenin tolppien väliin, jos mies on vain pelikunnossa. Sahlgren on selkeääkin selkeämpi ykkösmaalivahti RoPS:ssa ja oli hänen ensi kauden osoitteensa mikä tahansa, tulee hänen pelata Palloseuran maalin suulla kauden päättävässä ottelussa.

Seuraavassa RoPS-SJK -ottelun kattava koostevideo:


Teksti ja kuva: M.N.