torstai 13. elokuuta 2015

Roiha kaatoi SJK:n kärkikamppailussa

RoPS:n pelaajat juhlivat Simo Roihan tekemää 1-0 osumaa.
Vaihdosta kentälle tullut Rovaniemen Palloseuran Simo Roiha teki ottelun loppuhetkillä kaksi maalia parin minuutin sisään. Näiden hienojen yksilösuoritusten ansiosta SJK hävisi ottelun Rovaniemen keskuskentällä lukemin 2-0 ( 0-0 ). Näin kotijoukkue RoPS katkaisi kahden ottelun tappioputkensa. Sen sijaan SJK:n tappioputki venyi kolmeen peliin. Voitolla RoPS vakiinnutti toista sijaansa Veikkausliigassa kolmantena olevaan seinäjokelaisryhmään nähden. RoPS:n kannalta huono asia oli se, että Mika Mäkitalon, Faith Friday Obilorin ja Antti Okkosen korttitilit täyttyivät varoitusten muodossa ottelussa. He joutuvat täten huilaamaan seuraavan vierasottelun HIFK:ä vastaan Helsingissä. 

Chencinski is back in action!
Rovaniemen Palloseuran totutusta avauskokoonpanosta puuttuivat Janne Sakselan lisäksi Abdou Jammeh ja maalitykki Aleksandr Kokko, joilla peli jäi väliin varoitustilin täyttymisen takia. Loukkaantunutta brasilialaista RoPS-vahti Ricardoa tuurasi pitkällä sairaslomalla ollut Tomer Chencinski (kuvassa). Ottelua oli pelattu vain kaksi minuuttia, kun kanadalainen Chencinski venyi ensimmäisen kerran hienoon torjuntaan. Hän torjui refleksitorjunnalla Roope Riskin laukauksen. Ottelun ensimmäinen puoliaika oli todella rikkonainen, ja usein SJK:n pelaajat makasivat kentällä milloin mistäkin syystä. Ottelun hallinta oli kuitenkin enemmän vierasjoukkueella ensimmäisellä jaksolla, eikä kotijoukkueelta nähty niin sanottua ”samppanjafutista”. Ottelua oli pelattu 38. minuuttia, kun SJK:n Timo Tahvanainen pääsi vapaasti laukomaan kohti maalia, mutta RoPS:n maalilla Chencinski torjui vedon helpon näköisesti oikeasta alanurkasta. Noin viisi minuuttia myöhemmin Riski pääsi laukomaan RoPS-maalia päin, mutta jälleen hienosti ottelussa esiintynyt Chencinski veti pitemmän korren ja torjui laukauksen kulmaksi. Ensimmäisen puoliajan rikkonaisuutta kuvaa se, että lisäaikaa puoliajalle annettiin peräti kuusi minuuttia. Lisäajalla kotijoukkueen Moshtagh ”Mosa” Yaghoubi keskitti oikealta päätyrajan tuntumasta hienon pallon suoraan Michael Ibiyomin päähän, mutta peliväline ohjautui voimalla hieman yli SJK:n maalin. Tämä oli RoPS:n ensimmäisen puoliajan vaarallisin paikka. Tämän jälkeen molemmat joukkueet poistuivat pukukoppeihin maalittomassa tasatilanteessa.

Oluremi eli "Will John" teki debyyttinsä.
Toiselle puoliajalle RoPS tuli pirteämmin ja heti puoliajan aluksi Mika ”Muksu” Mäkitalo laukoi vaarallisesti Juha Pirisen antaman kulman hieman ohi maalin. Vähän myöhemmin Ville Saxman pääsi keskittämään pallon Ibiyomille, mutta hän puski pallon voimattomasti kohti SJK-vahti Mihkel Aksalua. Ottelua oli pelattu noin tunti, kun aika pirteästi ottelussa pelannut RoPS:n Tommi Haanpää vaihdettiin pois ja kentälle tuli RoPS-debytantti, yhdysvaltalainen John Oluremi William (kuvassa), joka siirtyi oikeaksi laitalinkiksi. Hän ehti olla kentällä noin kymmenen minuuttia, ja pääsi heti tekopaikkaan. Vasemman jalan veto lipesi kuitenkin Ibiyomin syötöstä hieman yli SJK:n maalin. Tämän jälkeen Ibiyomi vaihdettiin kentältä 77. minuutilla ja tilalle vaihdosta hyökkääjän paikalle juoksi Simo Roiha. Hieman myöhemmin vierailijat saivat hyvän maalintekopaikan, mutta kamerunilainen Ariel Tuco Ngueukam tuhri Akseli Pelvaksen tarjoaman avopaikan noin viidestä metristä ohi RoPS:n maalin. Pelin 87. minuutilla nähtiin viimein ottelun avausmaali. Mosa syötti pallon pystyyn Mäkitalolle, joka jatkoi pallon Roihalle. Kärkimies karkasi SJK:n toppareilta ja viimeisteli hienosti pallon vasempaan alanurkkaan ohi voimattoman Aksalun. Näin lähes 2700 katsojaa repesi liitoksistaan uudistetulla Rovaniemen keskuskentällä. Rovaniemeläisyleisö sai uutta aihetta juhlaan pari minuuttia myöhemmin, kun Oluremi vapautti upealla oivalluksella Roihan pahan tekoon toistamiseen. Roiha nosti kylmän rauhallisesti ykkösellä pallon yli vastaan tulleen maalivahti Aksalun. Erotuomarin antamalla lisäajalla ei nähty enää vaarallisia tilanteita, mutta Mika Mäkitalo jouduttiin vaihtamaan kentältä pois loukkaantumisen vuoksi. Tilalle keskikentälle tuli Olli Pöyliö. Kohta tämän jälkeen kierroksen kärkikamppailu päättyi näihin 2-0 (0-0) lukemiin.

Seuraavan kerran Rovaniemen Palloseura pelaa vierasottelun HIFK:ä vastaan Helsingissä maanantaina 17.8.2015 klo 18.30.

Palloseura -blogin ottelun vakuuttaja (kotijoukkue): Simo Roiha, Rovaniemen oma poika osoitti jälleen omaavansa jäätävän viimeistelytaidon tekemällä ottelussa kaksi osumaa eleettömän hienoilla suorituksilla.

Teksti: M.L.
Kuvat: M.N.