maanantai 3. elokuuta 2015

RoPS taipui KuPS:n käsittelyssä

RoPS joutui kotimatkalle tappio niskassaan.
Rovaniemen Palloseuran pitkä tappiottomien otteluiden putki sai päätöksensä sunnuntai-iltana, kun Kuopion Palloseura voitti napapiiriläiset kotonaan selvin 3-0 (1-0) lukemin 2355 katsojan edessä. Tappiosta huolimatta RoPS jatkaa sarjassa toisella sijalla neljän pisteen erolla SJK:iin, koska seinäjokelaiset hävisivät niin ikään sunnuntain kamppailunsa.

RoPS tuli otteluun kokoonpanolla, josta puuttuivat pelikieltoa kärsivä Faith Friday Obilor sekä laidalla viihtyvä Janne Saksela. Näin aloituskokoonpanoon kutsun olivat saaneet Jarkko Lahdenmäki ja Simo Roiha. Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä ja ensimmäinen vaarallinen tilanne siunaantui vierailija RoPS:n Simo Roihalle. Laituri pääsi tälläämään kulman jälkitilanteesta, mutta veto suuntautui hieman ohi Tomi Maanojan vartioiman KuPS-maalin. Tästä kotijoukkue ei hätkähtänyt, vaan iski ottelun avausmaalin 10. peliminuutin kohdalla. Tilanne sai alkunsa Lahdenmäen kaadettua Charles Traffordin maalista katsottuna kentän oikealla puolella. Vapaapotkun antoi Miikka Ilo, jonka keskitys maalille löysi erittäin vapaana olleen toppari Toni Markicin, jonka jatko meni vastustamattomasti maalin perukoille. Näin tilanne ottelussa oli 1-0. RoPS:n seuraava tuhannen taalan paikka tuli jälleen Roihalle noin puolen tunnin pelin jälkeen. Aleksandr Kokon oiva läpisyöttö tavoitti laiturin, mutta hän ei hyvästä paikasta pystynyt ohittamaan Maanojaa. Näin tilanne pysyi KuPS:n johtolukemissa 1-0, joissa mentiin myös ottelun tauolle.

Toisella puoliajalla KuPS ratkaisi pelin lopullisesti kahdella maalilla. 51. peliminuutilla Ricardo tuli maaliltaan vastaan yrittäen pelata palloa päällään. Tilanteeseen ensimmäisenä ehti kuitenkin kotijoukkueen Ilmari Niskanen. Tämän jälkeen Saku Savolainen pääsi laukomaan pallon tyhjänä odottavaan maaliin ja taululle tilanteeksi 2-0. Ottelun lopullinen niitti tuli 67. peliminuutilla, kun  Savolainen niittasi ottelun toisen henkilökohtaisen osumansa ja tilanteeksi jo 3-0. Tämä masensi lopullisesti myös RoPS:n, joka ei pystynyt pelin loppupuolella rakentamaan juuri mitään maininnan arvoista tilannetta. Näin ottelu päättyi kotijoukkueen 3-0 (1-0) voittoon ja kaikki kolme sarjapistettä jäivät Kuopioon.

Voittajasta ottelussa ei loppujen lopuksi juuri ollut epäselvyyttä, sillä sen verran ponnettomasti vierasjoukkue RoPS ottelussa esiintyivät. Myös parin tärkeän pelaajan poissaolo erittäin kapeasta pelaajaringistä varmasti vaikutti joukkueen otteisiin, mutta sillä ei lopputulosta voi täysin selittää. Palloseuran käskyttäjä Juha Malinen olikin pelin jälkeen pettynyt omiensa otteisiin ja toivoi joukkueeseen vahvistuksia siirtoikkunan aukeutuessa. Sunnuntain pelin tuloksena Moshtagh Yaghoubi on pelikiellossa seuraavasta kamppailusta saatuaan ottelussa korttitilinsä täyteen.

Seuraavan kerran RoPS pelaa tulevana sunnuntaina (9.8.), kun Rovaniemen keskuskentälle saapuu Veikkausliigassa ennakkoasetelmiin nähden alisuorittanut, mutta viime aikoina piristymisen merkkejä osoittanut FC Lahti. Peli pelataan poikkeuksellisesti jo klo 16.00 alkaen. Kaikki mukaan kannustamaan RoPS takaisin voittojen tielle!

RoPS:n vaihdot ottelussa (out/in):
Simo Roiha - Michael Ibiyomi (45. min)
Aleksandr Kokko - Tommi Haanpää (57. min)
Mika Mäkitalo - Olli Pöyliö (77. min)

Teksti ja kuva: M.N.