maanantai 19. lokakuuta 2015

Mosan viimeinen esiintyminen keskuskentällä RoPS:n paidassa


Mosa on tuonut taitoa ja luovuutta RoPS:n keskikentälle.
Moshtagh Yaghoubi kehittyi kauden aikana RoPS-nutussa etenkin kypsyydeltään ja henkisiltä ominaisuuksiltaan. Loppukaudesta pinna ei palanut enää niin herkästi. Tämä kahteen suuntaan hyvin pelaava lahjakkuus on ehkä kovin nuori pelaaja, mitä Rovaniemellä on seuran omissa väreissä koskaan nähty. Tie voi hyvinkin viedä Mosan kovempiin sarjoihin ja Pikkuhuuhkajista A-maajoukkueeseen. Miksei hän olisi voinut pelata Huuhkajissa jo nyt, jos etenkin ajatellaan Mosaa nykyisessä keskikenttämiehistössä karsintojen viimeisissä peleissä? 

Mosan lahjakkuus ja harjoittelumäärät näkyvät hänen monipuolisissa pallonhallintataidoissa ja tekniikassa. Erikoistilannespesialisti pystyy myös antamaan hyviä murtavia ja avaavia syöttöjä. Vaikka Mosan nimeä ei ole tällä kaudella kovinkaan usein nähty tilastoissa maalien muodossa, on hänen merkityksensä RoPS:lle kauden aikana ollut kiistaton. Hän omaa niin sanotut jalkapalloaivot, joiden avulla hän lukee pelitilanteet usein vastustajaansa nopeammin ja oivaltavammin. Mosalla on myös poikkeuksellisen hyvä tasapaino pallon kanssa ja hän ei nuoresta iästään huolimatta häviä fyysisyydessä vanhemmille kanssapelaajilleen kaksinkamppailutilanteissa. Katsotaan, mitä tuleman pitää, mutta Mosan kunnianhimo ja lahjakkuus vievät hänet varmasti myös suuremman kansainvälisen yleisön tietoisuuteen tulevaisuudessa.

Teksti: M.L. 
Kuva: M.N.