maanantai 26. lokakuuta 2015

RoPS saalisti hopeaa!

RoPS valmiina taistoon!
Rovaniemen Palloseuran kausi sai hopeisen kruunun sunnuntai-iltapäivänä, kun joukkue voitti vierasottelussa FC Lahden. Ottelun lopputulokseksi 3515 katsojan edessä kirjattiin selkeät 1-4 (0-2) lukemat. Ottelun herrana ja hidalgona hääräsi Aleksandr Kokko, joka viimeisteli pelissä hattutempun, jonka ansiosta kärkäs hyökkääjä voitti Veikkausliigan maalikuninkuuden 17. osumallaan ja huudatti varsin runsaslukuista RoPS-katsomonosaa. SJK:n voittaessa samaan aikaan Jaron 2-0 (1-0) jäi RoPS vain pisteen päähän seinäjokelaisista. Tämä ei kuitenkaan joukkuetta ja sen kannattajia lannistanut, sillä hopeasija on joukkueen kaikkien aikojen kovin suoritus pääsarjatasolla.

Mosa vastasi ottelun avausosumasta.
RoPS tuli otteluun tutun vahvalla kokoonpanolla, sillä joukkue on ollut loppukaudesta käytännössä loukkaantumisvapaa. Kotijoukkue FC Lahden riveistä pelistä olivat poissa Jussi Länsitalo, Markus Joenmäki, Hassan Sesay sekä Henri Toivomäki. Myös maalilla nähtiin poikkeuksellisesti Miikka Mujunen Henrik Moisanderin sijaan. Ottelu oli samalla pitkän ja ansiokkaan uran pelanneen Petri "Peetu" Pasasen uran päätöspeli. Päätöskierroksen kamppailu alkoi RoPS:n kannalta tutusti eli joukkue alkoi heti alusta alkaen painamaan peliä kohti kotijoukkueen maalia. Ensimmäinen tilanne pelattiin Juha Pirisen toimesta Will John Oluremille, mutta Pyry Kärkkäinen pystyi blokkaamaan vedon kulmapotkuksi. 22. peliminuutilla oli RoPS:n Ville Saxmanin vuoro yrittää noin 18 metristä, mutta laitapakin veto meni hieman vasemmalta maalin ohi.Tämän jälkeen FC Lahdelle avautui paikka toisessa päässä, mutta Jasse Tuominen oli kevyttä kamaa RoPS:n rangaistusalueella kaatuessaan, vaikka kotijoukkueen kannattajat tilanteessa rikkeen näkivätkin. Ottelun tuominnut Ville Nevalainen ei tilanteesta rikettä kuitenkaan viheltänyt ja näin peli sai jatkua. 27. peliminuutilla nähtiin RoPS fanien toivoma ottelun ensimmäinen täysosuma, kun RoPS sai vapaapotkun reilusta 20 metristä. Pallon taakse asteli Yaghoubi (kuvassa), jonka millintarkka veto meni muurin yli aivan maalin oikeaan nurkkaan. Näin tilanne oli 1-0! Ja vain viisi minuuttia tästä ja kotijoukkue käytännössä lahjoitti toisen maalin Palloseuralle. Tilanteessa Jani Tanska suojasi palloa puolihuolimattomasti ja Mujunen jähmettyi alueelleen. Näin Kokko kirmasi väliin ja sai lopulta sijoittaa pallon tyhjään maaliin hölmistyneiden lahtelaispelaajien katsellessa tilannetta vierestä. Jakson lopulla kotijoukkue sai vielä pari laukausta aikaan, mutta RoPS vahti Tomer Chencinski hoiti tilanteet varmasti. Näin tauolle siirryttiin 0-2 lukemissa.

Boris iski hattutempun.
Toinen jakso alkoi hieman tasaisimmissa merkeissä, mutta RoPS:n kontrollissa. 58. minuutilla laituri Janne Saksela pääsi laukomaan vaarallisesti, mutta tämän Mujunen maalillaan onnistui torjumaan. 81. minuutilla kotijoukkue sai kuitenkin kavennuksen aikaan. Mikko Kuningas ja Xhevdet Gela pelasivat boksiin paikan Matheus Alvesille, joka viimeisteli tyylikkäästi 1-2 kavennuksen. Viitisen minuuttia tästä ja RoPS sai pilkun, kun Jasse Tuominen kaatoi rangaistusalueella sääntöjen vastaisesti Pirisen. Vetämään meni itseoikeutetusti Kokko (kuvassa), joka viimeisteli varmasti taululle 1-3 lukemat. Kohta tämän jälkeen FC Lahti sai pilkun, kun Kokko kaatoi puolestaan Pekka Lagerblomin. Alvesin laukaus oli kuitenkin luokaton sen karatessa reilusti maalin yli. Ja kun rangaistuspotkujen makuun päästiin, sai RoPS pelikellon näyttäessä 90. minuuttia vielä toisen pilkun. Tällä kertaa Piristä rikkoi Lagerblom. Kokko asteli jälleen pallon taakse ja viimeisteli ottelun kolmannen ja kauden 17. osumansa ja näin taululla loistivat peräti 1-4 lukemat! Kohta tämän jälkeen Ville Nevalainen puhalsi pelin päättyneeksi ja RoPS:n mitalijuhlat olivat valmiit alkamaan. 

SJK:n voittaessa oman ottelunsa, tiesi tämä rovaniemeläisille hopeamitaleja pitkän kauden päätteeksi. Saavutuksena tämä on vähintäänkin samaa tasoa Suomen Cupin voittojen kanssa ja pääsarjatasolla RoPS:n paras sijoitus kautta aikojen. 

RoPS:n vaihdot ottelussa (out/in):
Ville Saxman - Eero Markkanen (72. min)
Moshtagh Yaghoubi - Tomas Hradecky (82. min)
 John Oluremi William (Will John) - Jean Fridolin Ngambe Ngambe (89. min)

RoPS juhlii hopeamitaleja tänään maanantaina Rovaniemen keskuskentällä klo 18.00 alkaen ja tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki sinipaitojen kannattajat. Tapahtumassa on mukana koko RoPS:n joukkue taustajoukkoineen ja tämän lisäksi iltaan mahtuu mm. musiikkiesityksiä ja tarjoilua.

Palloseura -blogi, sinisellä sydämellä!

Teksti ja kuvat: M.N.

- Tarkempi kausianalyysi julkaistaan kauden päättymisen jälkeen Palloseura -blogin sivustolla. Samalla analysoidaan joukkueen ja sen pelaajien otteita sekä pohjustetaan  kautta 2016. Blogin toimitus ottaa mielellään vastaan kysymyksiä ja kommentteja sekä tietenkin myös parannusehdotuksia. Meidät saa kiinni parhaiten sähköpostitse osoitteesta: ropstoimitus@gmail.com