perjantai 15. huhtikuuta 2016

RoPS esitti vahvaa peliä kotiavauksessaan

RoPS juhlimassa Oluremin tekemää 2-1 johto-osumaa.
Rovaniemen Palloseuran liigakausi pyörähti torstai-iltana käyntiin myös kotiotteluiden merkeissä, kun joukkue kohtasi Veikkausliigan 3. kierroksen ottelussaan Helsingin Jalkapalloklubin. Aurinkoisessa, mutta vielä melko kylmässä kelissä pelattu RoPS-HJK -matsi päättyi vauhdikkaiden otteiden jälkeen tasalukemiin 2-2 (2-2). Peli ei varmasti kuitenkaan jättänyt ketään 2475 katsojasta kylmäksi, sillä niin paljon hyviä otteita kentällä nähtiin. RoPS oli ottelussa hallitsevampi osapuoli, mutta Klubi käytti tilanteensa ja kotijoukkueen tekemät virheet hyvällä prosentilla hyväksi ja näin joukkue sai kotiintuomisikseen yhden sarjapisteen. RoPS puolestaan osoitti otteillaan, että se tänäkin vuonna tulee taistelemaan sarjan kärkipään sijoituksista, sillä harvoin vielä tässä vaiheessa kautta joukkueen peli on ollut jo noin mallikasta.

Ville Jalasto yrittää tavoittaa Aleksandr Kokon.
RoPS tuli otteluun vahvalla kokoonpanolla, jossa viime peliin verrattuna John William Oluremi oli korvannut laidalla Aapo Heikkilän. Klubi matkusti Rovaniemelle niin ikään erittäin nimivahvalla joukkueella. Kamppailu alkoi hieman tunnustellen, mutta aistittavissa oli, että joukkueet eivät olleet tulleet peliin vain kyttäämään vastaiskupaikkoja, vaan pelaamaan aktiivista jalkapalloa. Ensimmäinen tilanne nähtiin jo 5. peliminuutilla, kun Robert Taylor siirsi pallon Aleksandr Kokolle (kuvassa), mutta tämän tilanteen HJK-vahti Thomas Dähne torjui. Kesken kotijoukkueen hyvän alun HJK pääsi iskemään. 10. peliminuutilla, kun vieraat katkaisivat kotijoukkueen Oluremin heikon syötön. Tilanteessa Nokolai Alho pelasi pallon nopeasti maalin eteen noin 13 metriin Jose Alfredo Morelosille ja tilanteesta taidokas kärkimies laukoi pallon varmasti RoPS-maalin vasempaan nurkkaan. Näin tilanne oli 0-1. Maali ei kuitenkaan sekoittanut kotijoukkueen peliä, sillä RoPS rakensi tilanteita monipuolisesti kohti vastustajan maalia ja hallitsi selkeästi kenttätapahtumia. Tasoitusmaali nähtiin 27. peliminuutilla ja se oli viimekauden maalikuninkaan, Kokon käsialaa. Tilanteessa "Borre" chippasi pallon päänsä yli vastustajan estelyistä huolimatta Taylorille, joka jatkoi suoraan päällään pelivälineen takaisin Kokolle. Saatuaan pallon takaisin itselleen, ampui Kokko vastuttamattomasti vasurillaan kierteisen laukauksen maalin vasempaan kulmaan ohi voimattoman Dähnen. Peli oli näin tasan!

Oluremi osui RoPS:lle.
Maalin jälkeen RoPS piti edelleen pelin ohjaksia käsissään. 34. minuutilla Ville Saxman sai kuin varkain pallon avopaikkaan Kokon yrityksen jälkeen, mutta keskikenttämiehen jatko suuntautui suoraan Dähneä kohti, jolla oli helppo työ torjua "Saxin" maalintekoyritys. Minuutti tästä ja Morales oli toisessa päässä jatkamassa Sebastian Sorsan keskitystä, mutta tällä kertaa veto meni hieman oikealta Ricardon vartioiman RoPS-maalin ohi. 38. peliminuutilla RoPS sai puolestaan vapaapotkun kentän vasemmalta laidalta noin 20 metrin päästä maalia. Pallon taakse asteli pirteästi pelannut Juha Pirinen, jonka vapari tavoitti maalin edestä Oluremin (kuvassa). Laituri viimeisteli tilanteesta varmasti 2-1 lukemat taululle ja näin RoPS siirtyi ottelussa johtoon. Klubilla oli kuitenkin vielä sanansa sanottavana, sillä vieraat tulivat ottelussa tasoihin jo 41. peliminuutilla. Atomu Tanaka laukoi heppoisen laukauksen kohti RoPS-vahti Ricardoa, joka käsittämättömästi pompotti pallon eteensä. Tilanteeseen ehti ensimmäisenä Morelos, joka viimeisteli laukauksellaan ottelun toisen maalinsa ja taululle lukemiksi 2-2. Tässä tilanteessa siirryttiin myös tauolle.

Taistelupari Jammeh-Morelos.
Toinen puoliaika alkoi kotijoukkueen painostuksella. 48. minuutin kohdalla Oluremi keskitti oikealta maalin edustalle ja tilanteeseen ensimmäisenä ehti Kokko, jonka puskun kohti ylänurkkaa Dähne onnistui kuitenkin selvittämään kulmaksi. Minuutti tästä ja Taylor näytti laukaisutaitoaan noin 30 metristä. Tämänkin tilanteen Dähne onnistui torjumaan kulmaksi. Tämän jälkeen myös HJK pääsi peliin paremmin mukaan, mutta vaarallisia tilanteita helsinkiläiset eivät juurikaan saaneet aikaiseksi. Toki RoPS joutui olemaan tarkkana varsinkin Morelosin ja Atomun kanssa, mutta kotijoukkueen puolustus Abdou Jammehin (kuvassa) johdolla pelasi varmasti. Ensimmäisen ja ainoan vaihtonsa Juha Malinen teki vasta 85. minuutilla, jolloin Aapo Heikkilä korvasi kentällä Oluremin. Kohta tämän jälkeen RoPS sai tilanteen Klubin maalille, mutta Dähne pääsi helposti torjumaan Jammehin hyvän jatkoyrityksen. Vielä 90. minuutin kohdalla Fridolin Nganbe Nganbe pyöritti Ville Jalaston kahville päätyrajan tuntumassa, mutta kärkkään laiturin syöttö maalille ajautui Dähnen ulottuville ja näin Klubi selvisi tästäkin vaaratilanteesta säikähdyksellä. Kohta tämän jälkeen ottelun tuominnut Dennis Antomo vihelsi pelin päättyneeksi tasalukemiin 2-2 (2-2).

RoPS pelasi ottelussa erittäin näyttävää ja monipuolista hyökkäyspeliä ja osoitti kuuluvansa Veikkausliigan kärkijoukkueisiin tälläkin kaudella. HJK vaikuttaa niin ikään erittäin kovalta nipulta, johon on selkeästi hankittu viime kautta kovempia ulkomaalaisvahvistuksia. Varsinkin Morelos näytti pelissä varmaa viimeistelyosaamistaan. Kokonaisuutena kumpikin joukkue ansaitsi ottelusta pisteensä. Toki ilman Ricardon pompottelua tai Oluremin harhasyöttöä kolmekin pistettä olisi ollut kotijoukkueelle tarjolla, mutta kokonaisuutena ottelusta jäi kuitenkin positiivinen kuva. Kotijoukkueen peli toimi huomattavasti paremmin kuin kauden avanneissa kahdessa vieraspelissä ja esimerkiksi Kokko oli Klubia vastaan liekeissä. Myös puolustus hoiti tonttinsa mallikkaasti ja esimerkiksi Juuso Hämäläinen pelasi hyvän, varman ottelun alakerrassa ja olipa toppari lähellä myös maalintekoa ensimmäisen jakson puskullaan. Huomioitavaa on myös Taylorin ennakkoluulottomat otteet ja keskikenttämiehen toivoisi jatkavan ns. kymppipaikalla myös tulevissa kamppailuissa.

Seuraavan kerran RoPS pelaa ensi viikon keskiviikkona eli 20.4., jolloin se kohtaa Suomen Cupin vierasottelussa perinteikkään, mutta tällä hetkellä divarissa pelaavan FC Hakan. Peli alkaa Tehtaan kentällä klo 17.30.

Palloseura -blogin ottelun vakuuttaja: Aleksandr Kokko -pelasi vahvasti kärjessä ja viimeisteli upean 1-1 tasoitusosuman.

Teksti ja kuvat: M.N.