lauantai 14. toukokuuta 2016

RoPS taipui KuPS:lle viime hetken osumalla

Juuso Hämäläinen johti RoPS:n puolustusta.
Rovaniemen Palloseuran ottelut Veikkausliigassa jatkuivat perjantai-iltana pelatulla "kotiottelulla" Oulun Raatin Stadionin epätasaisella luonnonnurmella, jossa vastaan asettui Kuopion Palloseura. 932 katsojaa näkivät alussa aktiivisen ja lopussa vaisun RoPS:n joka taipui loppuhetkien maalilla kuopiolaisille maalein 0-1 (0-0).

RoPS tuli otteluun tutulla, vahvalla kokoonpanolla. Ainoastaan Akselin Kalermo oli parin pelin paussin jälkeen tehnyt paluun aloitukseen. Tämä tarkoitti sitä, että Janne Saksela pelasi nyt ylempänä ja John William Oluremi aloitti pelin penkin puolelta. Myös KuPS pääsi peliin ilman suurempia loukkaantumishuolia, sillä mm. laitahyökkääjä Ilmari Niskanen teki pelissä paluun joukkueen vahvuuteen. Poissa kokoonpanosta olivat Hamed Coulibaly, Patrick Poutiainen sekä Joonas Pöntinen.

Oulussa pelattu kamppailu alkoi vahvasti RoPS:n viedessä kenttätapahtumia. 12. minuutin kohdalla Juha Pirisen vapaapotku kulkeutui Aleksandr Kokon jatkon kautta oikean tolpan läheisyyteen Juuso Hämäläiselle, mutta toppari ei aivan kunnolla ylettänyt ohjata palloa maalia kohti. Näin tilanne säilyi maalittomana. Pari minuuttia tästä ja Robert Taylor tykitti lähes 25 metristä, mutta KuPS-vahti Johannes Kreidl onnistui torjumaan laukauksen kulmaksi. Pelin edetessä hallinta pysyi edelleen napapiiriläisillä ja mm. Hämäläisen pitkät rajaheitot aiheuttivat pari vaarallista tilannetta KuPS:n maalille, jotka kuopiolaiset onnistuivat kuitenkin tavalla tai toisella purkamaan väljemmille vesille. 25. peliminuutin kohdalla Kokko tälläsi reilusta 20 metristä, mutta Kreidl venyi jälleen torjuntaan. Esityön "Borren" tilanteeseen teki Mika Mäkitalo. Jakson loppua kohti KuPS pääsi pari kertaa nousemaan RoPS:n kenttäpuoliskolle, mutta yritykset tyssäsivät aina viimeistään puolustajiin ja näin RoPS-vahti Antonio Roguero sai olla rauhassa maalillaan. Aivan jakson lopussa RoPS:n Pirinen pääsi vielä keskittämään vaarallisesti maalille, mutta Fridolin Nganbe Nganben puskujatko meni hieman oikealta maalin ohi. Näin tauolle siirryttiin lukemissa 0-0.

Eetu Muinonen tuli vaihdosta kentälle.
Toiselle puoliajalle tuli läksynsä paremmin lukenut KuPS, joka pystyi haastamaan napapiiriläisiä huomattavasti avaus 45-minuuttista paremmin. RoPS sen sijaan oli kadottanut parhaan teränsä ja pelinrakentelu muhkuraisella Raatin nurmella oli joukkueelle tuskaa. Toisen puoliajalla ei paikoilla, edes puolittaisilla herkuteltu. RoPS:n päävalmentaja Juha Malinen pyrki saamaan tähän muutosta tekemällä ensimmäisen vaihtonsa 71. minuutilla, kun Eetu Muinonen (kuvassa) korvasi keskikentällä nuoren Taylorin. KuPS sai 74. minuutilla ottelun ensimmäisen kulmansa, mutta Petteri Pennasen antama erikoistilanne ei tuottanut tulosta. Neljä minuuttia myöhemmin Pennanen hassutti sinipaitojen puolustusta päätyrajan tuntumassa ja häneltä peliväline ajautui lopulta kentälle aiemmin tulleelle Ilmari Niskaselle, jonka jatko torjuttiin kuitenkin kulmaksi. 80. peliminuutilla oli Nganbe Nganben vuoro siirtyä vaihtoon, kun John William Oluremi korvasi hänet kentällä. 85. minuutilla RoPS teki viimeisen vaihtonsa, kun Kalermo tuli vaihtoon ja hänen tilalleen viiletti oululaisille jalkapallon ystävillekin tuttu Aapo Heikkilä. Vaihdot eivät kuitenkaan RoPS:n hyökkäyspään lukkoa avanneet ja peli eteni loppua kohti lähinnä ns. keskikentän nuhjauksena. 88. minuutilla KuPS sai kuitenkin vielä kulmapotkun. Pennasen antama kulmapotku tavoitti maalin edessä täysin vapaana olleen toppari Azubuike Egwuekwen ja hänen vasurijatkonsa meni vastustamattomasti lähes maalin kattoon ja tilanne taululla muuttui 0-1:een. Tilanteessa KuPS sai sekoitettua liikkeellään RoPS:n miesvartiointia maalilla niin, että Egwuekwe unohtui ns. keskelle konttoria omiin oloihinsa kenenkään suuremmin estelemättä hänen jatkoaan. Maalin jälkeen RoPS yritti vielä vängällä siirtää pelin painopistettä KuPS:n maalille, mutta laihoin tuloksin. Näin ottelun tuominnut Dennis Antamo vihelsi pelin päättyneeksi lukemiin 0-1 (0-0).

Oluremi pelasi loppuminuutit ottelusta.
Yleensä RoPS:n peli on tällä kaudella parantunut pelin edetessä, mutta Oulussa näin ei tapahtunut. Toinen puoliaika oli itse asiassa yksi tylsimmistä ja tapahtumaköyhimmistä 45-minuuttisista, mitä RoPS:n kannattajat ovat aikoihin nähneet. Joukkue ei päässyt edes keskinkertaisiin maalipaikkoihin pelin jälkimmäisellä puoliskolla ja tätä ei voi selittää kuopiolaisten huippuotteilla, koska sellaisia ei kentällä nähty. Kärjessä Kokko jää tällä hetkellä aivan liian yksin, koska keskikenttä ja laidat eivät pysty tukemaan häntä tarpeeksi hyvin. Borre joutuu lähes koko ajan taistelemaan yksin 2-3 vastustajaa vastaan ja tähän hän tarvitsee enemmän apuja muulta joukkueelta. Iloiset ja monipuoliset hyökkäysvariatiot loistavat tällä hetkellä poissaolollaan joukkueen tekemisestä. Oluremilla (kuvassa) on vielä matkaa viime kauden vetoonsa ja Nganbe Nganbe ei ole laidalla ns. kliininen viimeistelijä. Jokohan Ransford Oseista olisi pelaamaan suurempia minuutteja ylhäällä? Entäpä muut penkkiä kuluttavat ulkomaalaispelaajat, mikä heidän roolinsa tulee joukkueessa olemaan? Vahvistuksia vai statisteja? Ennen seuraavaa matsia joukkueen on syytä saada hyökkäyspelin palaset nykyistä paremmin kohdalleen. Taitoa ja osaamista joukkueesta kyllä löytyy, mutta vielä kaikkea sitä ei saada kentällä näytettyä. Aikaa pelikuvioiden ja taktiikan hiomiseen ennen seuraavaa ottelua on reilun viikon verran, sillä RoPS kohtaa vieraskentällä sunnuntaina 22.5. Vaasan Palloseuran klo 18.30 alkavassa ottelussa.

Palloseura -blogin ottelun vakuuttaja: Ville Saxman -repi, raastoi, haastoi ja taisteli, hallitsi keskikenttää varsinkin ensimmäisellä puoliajalla suvereenisti.

Teksti ja kuvat: M.N.