tiistai 13. syyskuuta 2016

RoPS ja SJK tasasivat pisteet keskuskentällä

RoPS juonimassa erikoistilannetta.
Rovaniemen Palloseuran ja SJK:n välinen maanantai-illan kamppailu päättyi lopulta tasalukemiin 1-1 (0-0). Rovaniemen keskuskentälle saapuneet 1710 katsojaa odottivat kotijoukkueen voittoa Robert Taylorin onnistuttua rangaistuspilkulta, mutta seinäjokelaisten uusi vahvistus Billy Ions juotti karvasta kalkkia ottelun loppuminuuteilla.

Galán tositoimissa.
RoPS pääsi peliin tutussa pelivahvuudessa, ainoastaan Aapo Heikkilä, Michal Mravec ja Ville Saxman puuttuivat pelaavasta kokoonpanosta. Aloituskokoonpano sen sijaan oli kokenut muutoksia sitten viime perjantain. Esimerkiksi kärjessä aloitti John William Oluremi ja keskikentällä José Pedrosa Galán (kuvassa). Myös Fridolin Nganbe Nganbe oli nostettu jälleen avaukseen. SJK pääsi peliin erinomaisista asemista, sillä Simo Valakarin joukkueen kaikki pelaajat olivat käytettävissä ottelun alla. Näin seinäjokelaiset pystyivät marssittamaan kentälle parhaimman kokoonpanonsa.

Ottelu lähti tasaisissa merkeissä käyntiin ja peli pyöri lähinnä keskikentällä. Ensimmäisen kerran kotijoukkue RoPS pääsi vaaralliseen tilanteeseen 12. peliminuutilla, mutta Juha Pirisen oiva keskitys päätyrajan tuntumasta ei löytänyt jatkajaa maalin edestä. Tämän jälkeen SJK alkoi myös päästä paremmin paikoille, mutta mitään vaarallista ei heidänkään toimesta vielä nähty. 32. minuutin kohdalla Matti Klinga pääsi ampumaan Aimarin esityön jälkeen, mutta Klingan veto suuntautui yli ja ohi maalin. 37. peliminuutilla SJK sai rakennettua vaarallisen tilanteen, tosin väärän rajaheiton avittamana. Tätä tuomaristo ei kuitenkaan noteerannut. Tilanteessa Klinga syötti pelivälineen Roope Riskille, jonka veto suuntautui kuitenkin vain sivuverkon puolelle. Seuraavassa tilanteessa RoPS-vahti Antonio Reguero puolestaan nollasi Teemu Penninkankaan puskuyrityksen. Ennen taukovihellystä Janne Saksela pelasi paikan Oluremille, mutta hänenkin ruutinsa oli märkää. Näin tauolle mentiin maalittomassa 0-0 tilanteessa.

Hradecky & Taylor pelin tuoksinnassa.
Toiselle 45-minuuttiselle tuli pirteämpi kotijoukkue ja peli alkoi pyörimään enemmän SJK:n päädyssä. Varsinkin Robert Taylor (kuvassa) uhkui pelihaluja ja myös muu joukkue pelasi aktiivisemmin. 63. peliminuutilla Klinga pääsi tulittamaan vaarallisesti, mutta Reguero venytti vedon kulmaksi. Ja kulmapotkusta Marc Vales pääsi puskemaan melko vapaasti, mutta topparin jatko meni oikealta maalin ohi ja RoPS selvisi säikähdyksellä. 70. minuutilla oli ensimmäisen kotijoukkueen vaihdon aika, kun Eetu Muinonen korvasi kentällä Fridolin Nganbe Nganben. Ja kauaa Muinonen ei ehtinyt kentällä olla ennen kuin alkoi tapahtua. Taylor vapautti SJK-puolustuksen välistä Muinosen puolittain läpi ja Vales rappasi keskikenttämiehen sääntöjen vastaisesti nurmen pintaan. Tuloksena tästä oli rangaistuspotku, vaikka vieraat selkeää tuomiota vahvasti protestoivatkin. Pallon taakse asteli Taylor, joka sijoitti pelivälineen varmasti maalin vasempaan yläkulmaan. Näin tilanne oli 1-0! 80. minuutilla Oluremi siirtyi vaihtoon ja kentälle kirmasi Albert Prosa. Ja vain pari minuuttia tästä ja Sakselalla oli oiva paikka naulata peli RoPS:lle. Laiturin nosto meni kuitenkin harmittavasti yli Mikhel Aksalun vartioiman SJK-maalin. Ja kohta perään Taylorin ja Muinosen hieno yhteispeli petasi paikan Taylorille, jonka veto meni vain aavistuksen oikealta maalin ohi. Loppua kohti SJK nosti ryhmittymäänsä ylemmäs ja joukkue saikin aikaan painetta kotijoukkueen maalille. 89. minuutilla ottelun hahmo Taylor siirtyi vaihtoon ja kentälle hölkkäsi Mamut Saine. Ja vain hetki tästä ja Prosa kaatoi täysin turhaan Matej Hradeckyn lähellä rangaistusaluetta. Pallon taakse meni Ions, jonka veto meni vastustamattomasti maalin oikeaan kulmaan ohi hyvin tilanteessa mukana olleen Regueron. Tilanne oli näin 1-1. Vielä lopussa RoPS pelasi Muinoselle tuhannen taalan paikan, mutta hänen jatkonsa reilusta 10 metristä meni vasemmalta maalin ohi. Näin ottelu päättyi tasalukemiin 1-1.

Tasapeli oli pelitapahtumiin nähden oikeutettu tulos, mutta paremmalla viimeistelyllä ja tarkemmalla loppuminuuttien pelillä RoPS:lla olisi ollut mahdollisuus ottaa pelistä myös täysi pistepotti. Tasapelin myötä RoPS on sarjassa kuudentena, tosin vain kaksi pistettä kolmannesta sijasta. Pelillisesti kotijoukkue pelasi hyvin puolustussuuntaan, mutta hyökkäyspeli oli aivan liikaa Taylorin ratkaisujen varassa. Korkeiden pallojen viljely Oluremille oli myös tuhoon tuomittu taktiikka, sillä jenkkivahvistus ei pelissä juurikaan pääpalloja voittanut SJK:n toppareiden puristuksessa. Hyökkäyspelissä Aleksandr Kokon puuttuminen näkyy ja kuuluu, sillä Oluremista, Prosasta tai Oseista ei hänen korvaajakseen ole.

Seuraavan kerran RoPS pelaa jo tulevana perjantaina, jolloin Rovaniemen keskuskentälle saapuu sarjajumbo PK-35. Ottelu alkaa tutusti klo 18.30.

Palloseura -blogin ottelun vakuuttaja: Robert Taylor -joukkueen tärkein pelaaja jälleen kerran, aktiivinen läpi ottelun, viimeisteli tyylikkään osuman pilkulta.

Teksti ja kuvat: M.N.