lauantai 10. syyskuuta 2016

RoPS taipui Tampereella

Lahdenmäki osui RoPS:lle.
Rovaniemen Palloseuran paluu tositoimiin maaottelutauon jälkeen sujui mollivoittoisissa tunnelmissa joukkueen hävitessä vierasottelunsa perjantai-iltana. Kotijoukkue Ilves otti napapiiriläisistä ansaitun voiton 2915 katsojan edessä maalein 2-1 (1-0). Palloseuran ainokaisesta osumasta ottelussa vastasi Jarkko Lahdenmäki (kuvassa). Tappion myötä RoPS on Veikkausliigassa viidennellä sijalla, mutta vain pisteen päässä kolmannesta sijasta. Ilves on heti perässä kuudentena samalla pistemäärällä RoPS:n kanssa, mutta huonommalla maalierolla varustettuna.

RoPS pääsi otteluun hyvässä terveystilanteessa ja joukkueen mukaan tauon aikana ovat liittyneet espanjalainen keskikenttämies José Pedrosa Galán sekä puolustuspään nuori Lassi Järvenpää, joista Galan oli jo RoPS:n mukana Tampereella. Poissa kokoonpanosta olivat mm. Aapo Heikkilä, Ville Saxman ja Michal Mravec. Kotijoukkue Ilves puolestaan joutui tulemaan toimeen ilman kokeneita Eero Kortetta ja Mika "Lada" Lahtista sekä maajoukkuekomennuksella olevaa Martti Haukiojaa.

Ottelun alussa jo 5. peliminuutilla RoPS:n Juha Pirinen pääsi yrittämään, mutta Ilves-vahti Mika Hilander torjui tilanteen hienolla jalkatorjunnalla väljemmille vesille. Ja vain minuutti tästä ja toisessa päässä tapahtui. Ilveksen tärkein pelaaja eli Emile Paul Tendeng jatkoi pelivälineen vasemmalle vapaaseen tilaan Jaakko Juutille, jonka sijoitus ohi vastaan tulleen Antonio Regueron osui kuitenkin vain takatolppaan ja seuraavaksi palloon ehti vieraiden Juuso Hämäläinen putsaten pallon yli päätyrajasta. Tämän jälkeen peli tasoittui ja huippupaikkoja ei nähty ennen 32. peliminuuttia. Tällöin Ilves sai oikealta rajaheiton, joka kulkeutui Tendengin ja Juutin kautta maalin eteen, josta Lauri Ala-Myllymäki jatkoi pelivälineen maalin perukoille Janne Sakselan estelyistä huolimatta. Näin tilanne oli 1-0. Ensimmäisellä 45-minuuttisella ei enää muita onnistumisia nähty ja näin tauolle siirryttiin kotijoukkueen ansaitussa maalin johtoasemassa.

Reguero torjui sen mitä pystyi.
Toisen jakson alkuun RoPS teki ensimmäisen vaihtonsa, kun kortin ottanut ja muutenkin hukassa kentällä ollut Mamut Saine vaihdettin Jarkko Lahdenmäkeen, joka tuli näin poikkeuksellisesti pelaamaan keskikentän pohjalle. Ja kauaa Japi ei ehtinyt kentällä ollakaan ennen kuin maaliverkot heiluivat. 54. peliminuutilla pallo pelattiin Albert Prosalle päätyrajalle, josta hänen jatkonsa maalille kimposi Ilves-pelaajan kautta Lahdenmäelle, jonka jatko meni vastustamattomasti lähes maalin vasempaan yläkulmaan. Näin tilanne oli tasan 1-1! RoPS pyrki muuttamaan ottelun kulkua tekemällä toisen vaihtonsa 63. peliminuutilla. Tällöin Jean Fridolin Nganbe Nganbe korvasi kentällä poikkeuksellisesti puolustajana pelanneen keskikenttämies Eetu Muinosen. Seuraavaksi voiton lauluja viritteli kuitenkin kotijoukkue. 65. minuutilla Tendeng punnersi pallon väkisin maaliin tilanteessa, jossa Abdou Jammeh oli taitavan senegalilaisen pyöriteltävänä ja lopulta Tendeng iski pallon verkkoon ja tilanteeksi 2-1. 73. minuutilla RoPS teki viimeisen vaihtonsa, kun väsyneen oloinen Mika Mäkitalo siirtyi penkille ja Galán sai ensikosketuksensa Veikkausliigan peleihin. Kohta kentälle tulonsa jälkeen espanjalainen on pelastavana enkelinä maaliviivalla putsattuaan kotijoukkueen kovan laukauksen. Loppuminuuteilla RoPS:n kiri jäi enemmän kuin torsoksi ja vaarallisin paikka lisäajalla siunaantui Tendengille, mutta tämän jälleen hyvin pelannut RoPS-vahti Reguero (kuvassa) torjui varmasti. Näin ottelu päättyi kotijoukkueen kannalta riemukkaisiin 2-1 (1-0) lukemiin.

Kokonaisuudessaan RoPS:n peli oli kaukana siitä, mitä siltä odotettiin. Keskikenttä ei onnistunut kumpaankaan suuntaan ja puolustuksessa tulee niin ikään liikaa virheitä. Myös hyökkäyspäässä joukkue menettää turhan helposti palloja. Kauaa sinipaidat eivät rivejään ehdo koota, sillä seuraava peli on edessä jo maanantaina, kun seinäjokelainen SJK matkustaa RoPS:n vieraaksi Rovaniemen keskuskentälle. SJK on aina ollut paha vastustaja RoPS:lle fyysisyydellään, johon napapiiriläiset eivät ole useinkaan osanneet vastata. Tässä pelissä keskikentän keskustan pitää olla perjantaita huomattavasti pitävämpi ja tiettyjen pelaajien tulee nostaa tasoaan huomattavasti. Jokohan tässä pelissä Galán on mukana kentällä alusta alkaen? 

RoPS-SJK pelataan siis Rovaniemen keskuskentällä maanantaina 12.9. klo 18.30 alkaen. Nyt joukkue tarvitsee kotikatsomon tuen aina vaarallista ja pelaajamarkkinoilla aktiisena hyörinyttä SJK:a vastaan eli kaikki viikon alussa keskarille kannustamaan RoPS voittoon!

Teksti ja kuvat: M.N.

Katso tästä ottelukooste