tiistai 1. elokuuta 2017

RoPS:lle piste Jyväskylän vierailulta

Juho Hyvärinen osui RoPS:lle!
Rovaniemen Palloseuran liigakausi jatkui maanantai-iltana Jyväskylässä Vaajakosken kentällä pelatussa ottelussa, jossa sinipaidat tasasivat pisteet paikallisen JJK:n kanssa maalein 1-1 (0-0). Ottelua oli seuraamassa 1587 silmäparia, jotka näkivät tapahtumarikkaan, mutta tasoltaan heikon kamppailun. Ottelussa RoPS:n maalista vastasi nuori laitapuolustaja Juho Hyvärinen (kuvassa), joka teki samalla liigauransa ensimmäisen osuman.

RoPS lähti peliin hieman vajaamiehisenä, sillä kokoonpanosta puuttuivat edelleen puolustajat Juuso Hämäläinen ja Lassi Järvenpää sekä Saksaan sydämen rytmihäiriöongelmaa hoidattamaan lähtenyt Cem Felek. JJK on myös kauden aikana kärsinyt loukkaantumisongelmista, mutta maanantain kamppailuun joukkue oli saanut mukaan uudet vahvistuksensa, laitapuolustaja Hindrek Ojamaan sekä lähes kvartaalivuosittain seuraa vaihtavan kärkimies Sasa Jovovicin.

Reguero RoPS:n viimeisenä lukkona.
Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä RoPS:n pitäessä kuitenkin hieman enemmän palloa hallussaan. Ensimmäinen erikoistilanne siunaantui vierailijoille ottelun 12. peliminuutille kulman muodossa, mutta siitä Palloseura ei saanut mitään aikaiseksi. Vartin pelin jälkeen peli alkoi kääntymään enemmän RoPS:n kenttäpuoliskolle ja 21. minuutilla kotijoukkueen Gael Etock pääsi kuin varkain laukomaan, mutta kärkimiehen epäonneksi yritys osui ainoastaan tolppaan. Ja vain minuutti tästä ja RoPS pääsi huippupaikkaan. Vasemmalla laidalla pelannut Simo Roiha antoi millintarkan keskityksen maalin edustalle täysin vapaaksi unohtuneelle Eetu Muinoselle, mutta keskikenttämiehen pusku tuhannen taalan paikasta epäonnistui pallon mennessä selvästi Teppo Marttisen vartioiman JJK-maalin ohi. 27. minuutilla Etock hääri jälleen RoPS.n kenttäpuoliskolla tulittaen noin 20 metristä, mutta pari metriä yli RoPS:n maalin. Puoliajan loppua kohden vieraiden hyökkäystyöskentely hidastui ja prässikään ei ollut täydellistä. Näin JJK hallitsi loppuminuutteja, mutta mitään vaarallista ei enää Antonio Regueron (kuvassa) vartioiman RoPS-maalin edessä nähty, joten tauolle siirryttiin maalittomassa 0-0 tilanteessa.

Trafford pelasi jälleen avauksessa.
Toisen 45-minuuttinen alkoi RoPS:n hyvillä tilanteilla. Ensin Roiha tulitti kohti Marttista ja heti perään 50. peliminuutilla Charlie Trafford (kuvassa) pääsi vasemmalta puolittain läpi ja nousemaan maalille. Keskikenttämiehen laukaus tilanteessa oli kuitenkin vaatimaton ja näin Marttinen nappasi pallon helposti haltuunsa. 54. minuutilla kapteeni Antti Okkonen tarjoili loistavan pystysyötön boksiin Emeka Ezelle, joka laukoi suoraan, mutta tämänkin yrityksen Marttinen onnistui torjumaan päätyrajasta yli. Ja kun RoPS:lla maalinteko takkusi, iski JJK ottelun avausosuman. 56. minuutin kohdalla Etock laukoi tulisesti, mutta Reguero onnistui vaivoin torjumaan yrityksen eteensä. Ensimmäisenä pallossa oli Jovovic, joka tyrkkäsi pallon maalin vasempaan kulmaan ja taululle numeroiksi 1-0. Maali serbialaiselle siis hänen debyyttiottelussaan. Heti maalin jälkeen RoPS vaihtoi vaisusti laidalla esiintyneen Pablo Gonzalezin tilalle viime pelissä heti osuneen Lassi Lappalaisen, joka toikin laitapeliin heti terävyyttä. Pelin edetessä peli alkoi yhä enemmän painumaan kohti JJK:n maalia, mutta viimeinen silaus puuttui RoPS:n hyökkäyspelistä. 73. minuutilla Timo Stavitski korvasi kentällä Muinosen ja näin hyökkäyspäähän saatiin yhä enemmän nopeita jalkoja. 74. minuutilla Lappalaisen huippukeskitys tavoitti takakulmalta Ivan Tatomirovicin, mutta pallo viuhui hyvästä paikasta maalin ohi. 80. minuutilla nähtiin kuitenkin ottelun tasoitusosuma. Anselmi Nurmelan kulmapotku löysi maalilta Hyvärisen, joka puski pallon varmasti verkon perukoille ja tilanne oli tasan 1-1! Vielä 85. minuutilla RoPS joutui vaihtamaan itseään loukanneen Traffordin kentältä ja hänen tilalleen kentälle hölkkäsi pitkästä aikaa Sani Kaita. Ottelun lopussa kummallakin joukkueella oli pari hyvää tilannetta, mutta maaleja ei enää Vaajakosken kentällä nähty. Näin ottelu päättyi tasalukemiin 1-1 (0-0).

Ottelun tauottua kumpikaan joukkue ei näyttänyt erityisen tyytyväiseltä tasapeliin. RoPS:lle tasoitus oli elintärkeä ja nosti joukkueen tasapisteisiin PS Kemin kanssa. Silti joukkue kaipaa täysiä pistepotteja, jotta liigan keskikasti ei karkaa kovin kauaksi joukkueelta. Nyt joukkue on Veikkausliigassa 10. sijalla 22 pisteellään. JJK kaipaa myös kipeästi pisteitä, sillä joukkue on edelleen jumbosijalla yhdeksällä pisteellään. Kokonaisuudessaan pelin taso ei noussut maanantaina kovin korkeaksi ja pelistä näki, että kentällä oli kaksi Veikkausliigan tyvipään joukkuetta. Parhaimmillaan RoPS pelaa erittäin viihdyttävää jalkapalloa, mutta eilen sitä ei Jyväskylässä nähty. Myös JJK:n peli ailahtelee edelleen suuresti ottelun sisällä ja kamppailu säilymisestä vaatiikin joukkueelta jatkossa selkeästi tasaisempia otteita.

Seuraavan kerran RoPS pelaa tulevana lauantaina (5.8.), jolloin sinipaidat matkaavat KuPS:n vieraaksi Kuopioon. Ottelu pelataan Savon Sanomat Areenalla klo 17.00 alkaen.

Teksti ja kuvat: M.N.