sunnuntai 29. lokakuuta 2017

RoPS päätti kauden hienolla vierasvoitolla

Sakari Tukiainen jatkaa pallon maaliin ja tilanteeksi 2-3!
Rovaniemen Palloseuran vaiherikas Veikkausliigakausi päättyi lauantai-iltapäivänä hienoon vierasvoittoon HJK:sta. 3102 silmäparin edessä pelatun ottelun loppulukemiksi kirjattiin lopulta 2-3 (1-1). Voiton arkkitehtinä Töölön jalkapallostadionilla hääri tällä kertaa kaksi maalia iskenyt Sakari Tukiainen. Voiton myötä RoPS sijoittui Veikkausliigassa seitsemänneksi, ottelun hävinnyt Klubi sen sijaan juhli mestaruutta 20 pisteen erolla hopealle sijoittuneeseen KuPS:aan. Pronssimitalit nappasi tänä vuonna Ilves Tampereelta.

Kauden päätösotteluun, joka samalla oli RoPS:n päävalmentaja Juha Malisen viimeinen peli sinipaitojen peräsimessä, pääsi joukkue hyvässä terveystilanteessa. Poissa pelivahvuudesta olivat vain Ivan Tatomirovic sekä pelikieltoinen Timo Stavitski. HJK pääsi niin ikään otteluun vahvalla kokoonpanolla, vaikka muutamia poissaoloja joukkueessa olikin ja muutenkin Klubin käskyttäjä Mika Lehkosuo oli hieman muuttanut joukkueensa aloituskokoonpanoa. Silti kentältä löytyivät mm. viimeisen ottelun raitapaidassa pelannut Atomu Tanaka, Akseli Pelvas, Anthony Annan, Faith Friday Obilor sekä maajoukkuemies Juha Pirinen.

RoPS juhlii ottelun avausosumaa.
Peli alkoi RoPS:n aktiivisella pelillä. Ensimmäinen vaarallinen tilanne tuli kuitenkin kotijoukkueelle. Enoch Banzan oikealta lähtenyt matala keskitys löysi keskeltä Sebastian Dahlströmin, mutta hänen jatkonsa noin 13 metristä oli hieman epäpuhdas ja pallo meni oikealta ohi Antonio Regueron vartioiman RoPS-maalin. Heti tilanteen jälkeen RoPS joutui tekemään ottelun ensimmäisen vaihtonsa, kun Anselmi Nurmela nilkutti vaihtoon ja kentälle kirmasi Tukiainen. Ottelua oli pelattu tällöin 15. minuuttia. Ja vain kolme minuuttia tästä ja RoPS siirtyi ottelussa johtoon. Simo Roihan oikealta lähtenyt kulmapotku tavoitti etutolpalta vasta kentälle tulleen Tukiaisen pään. Kärkimies voitti kaksinkamppailussa Pirisen 100-0 nikaten pallon varmasti maalin perukoille. Näin tilanne oli 0-1! Maalin jälkeenkin vierasjoukkue pelasi ennakkoluulottomasti näyttäen, että se haluaa kotiintuomisia Helsingin vierailultaan. HJK punnersi kuitenkin puoliajan lopulla vängällä tasoihin, kun 40. peliminuutilla Filip Valencicin hyvä kääntö vasemmalta maalin edustalle löysi Pelvaksen, joka jatkoi pallon varmasti maaliin. Näin tilanne oli 1-1 ja näissä lukemissa poistuttiin myös vartin mittaiselle tauolle.

Roihan vapaapotku löytää tiensä maalin perukoille.
Toisen puoliajan ensimmäinen huippupaikka rakennettiin Pirisen vasemman kaistan nousun kautta kotijoukkueen Dahlströmille, mutta Regueron hieno jalkatorjunta piti lukemat 1-1:ssä. RoPS:n ensimmäinen huippupaikka siunaantui Simo Roihalle ennakkoluulottoman Tukiaisen nousun päätteeksi, mutta Roihan yritys jäi sanalla sanoen surkeaksi ja kotijoukkue selvisi tästä säikähdyksellä. 58. minuutilla nähtiin kotijoukkueen 2-1 johtomaali. Obilorin hyvä pystysyöttö tavoitti Dahlströmin, joka jatkoi suoraan vauhtiin Rafinhalle. Laitapakki sijoitti pelivälineen varmasti maalin vasempaan takakulmaan ja näin Klubi johti peliä ensimmäistä kertaa. Tästäkään RoPS ei hätkähtänyt, vaan joukkue nousi tasoihin 64. peliminuutilla. Tällöin vieraat saivat vapaapotkun oikealta, noin 20 metristä. Pallon taakse asteli Roiha (kuvassa), jonka kierteinen pallo löysi oikealta tilaa hieman huonosti sijoittuneen muurin vierestä ja pallo kiersi vastustamattomasti Klubi-maaliin. Näin tilanne oli 2-2! Maali oli samalla Roihan kaudes kuudes täysosuma. 76. minuutilla RoPS teki toisen vaihtonsa, kun Aapo Heikkilä korvasi oikealla laidalla pelanneen Lassi Järvenpään. Lopullinen ratkaisu nähtiin 86. minuutilla, kun RoPS pyöritti palloa hyvin pelaajalta toiselle. Roiha syötti keskeltä laitaan Heikkilälle, jonka jatko aivan päätyrajan tuntumasta löysi maalin edestä Tukiaisen. Kärkimies jatkoi tyylikkäästi kantapäällään pallon ohi Klubi-vahti Markus Uusitalon ja tilanne oli 2-3! Pari minuuttia maalin jälkeen Tukiainen hölkkäsi vaihtoon ja kentälle viimeisiksi minuuteiksi tuli keskikenttämies Sani Kaita. Tukiaisen toisen onnistumisen jälkeen maaleja ei enää Töölössä nähty ja näin ottelui päättyi RoPS:n voitonjuhliin.

Kauden toinen voitto HJK:sta sen kotikentällä on erittäin kova suoritus ja osoitus RoPS:n joukkueen hyvästä venymiskyvystä. Myös Juha Malinen todisti jälleen, että hän saa joukkueesta irti kaiken, mitä irtiotettavaa on. Voitto kauden päätöspelistä ja sitä myötä seitsemäs sija Veikkausliigassa on erittäin hyvä suoritus joukkueelta. Kiitokset Maliselle viimeisestä neljästä kaudesta ja sen aikana tehdystä valtaisasta työstä! Palkintona Maliselle menestyksestä RoPS:n peräsimessä on nimitys alle 21-vuotiaiden maajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi ja tämän hänelle mielellään suo. RoPS sen sijaan joutuu nyt etsimään parhaan mahdollisen työn jatkajan valmennukseen. Seuraavat viikot näyttävät sen, kuka Malisen jättämiin isoihin saappaisiin hyppää. Positiivista tilanteessa on se, että pesti on varmasti erittäin haluttu ja hyviä vaihtoehtoja seurajohdon työpöydältä löytyy takuuvarmasti. Tämän lisäksi joukkueella on sovittuna jo tukku pelaajasopimuksia tulevaksi kaudeksi, mikä osaltaa tukee oikeanlaista jatkuvuutta seuran toiminnassa. Kiitos RoPS vaiherikkaasta kaudesta 2017!

Teksti: M.N.